Tuli vielä käytyä kokeilemassa ennen lumen tuloa.
Video: http://www.youtube.com/watch?v=NF3FClfs3mU&feature=youtu.be
torstai 7. marraskuuta 2013
tiistai 29. lokakuuta 2013
maanantai 21. lokakuuta 2013
perjantai 20. syyskuuta 2013
Osakilpailut 7. ja 8. Botniaring Jurva kauden päätös
Kausi 2013
Ensimmäinen autokilpailu kauteni on nyt takanapäin. Kauden aikana tuli koettua melkeinpä kaikki elementit mitä voi kilpa-autoilussa sattua, oli moottori rikko, kolari ja hinausauton kyytiä, iloa ja pettymyksiä. Ainoastaan yhtään ulosajoa ei tullut koettua, liekö yrityksen puute ;)
Tavoite kauden alussa oli ajaa kilpailuissa viiden joukkoon ja sama tavoite oli myös loppupisteissä.
Kauden ensimmäiset Botniaring ja Kemora kilpailut otin rennosti ilman paineita, ajetaan ja katsotaan miten käy. Radat (paitsi Ahvenisto) oli minulle käytännössä uusia. Alkupään kilpailut meni hyvin, jos ei Kemorassa kone rikkoa ja keskeytystä kolmannelta sijalta oteta huomioon.
Kauden puolivälissä Ahvenistolla olikin jo jännitettä ilmassa, rata minulle tuttu ja täällähän voisi vaikka päästä kärjen vauhtia. Lauantain aika-ajossa välikelillä pienellä erolla luokan nopein.
Kilpailu ajettiin vesisateessa. Lähtö onnistui ja johtoon, kisan puoli välissä liiallinen kaasun painallus ja auto poikittain, jonka seurauksena tipuin toiseksi.
Sunnuntain kisa ajettiin hienossa kelissä. Lähtö onnistui mutta sitten henkinen lataus romahti ensimmäisen mutkan joukkokolariin ja siihen kisa sitten päättyi. Tästä alkoi neljän viikon uurastus saada auto taas kuntoon. Ahveniston jälkeen pistetaulukossakin tapahtui muutos, nousin 4. sijalle. Mahdollisuudet luokan 3. sijaan oli näköpiirissä, eroa 3 pistettä.
Kauden päätös Botniaring
Ennen viimeisiä kilpailuita Botnialla autoa ei ollut mahdollisuutta koeajaa.
Perjantain harjoituksissa auto oli kohtalainen ajaa mutta ei samanlainen kuin ennen. Etenkin hammastangon kanssa oli ongelmia joka oli vääntynyt Ahveniston kolarissa. Yritettiin suoristella mutta ei auttanut.
Onneksi uusi hammastanko löytyi ja pystyin lähtemään turvallisin mielin aika-ajoon.
Lauantai kisa 1.
Aika-ajoissa onnistuin parantamaan perjantaista kierrosaikaa toista sekunttia joka oikeutti oman luokan neljänneksi.
Kilpailulähdössä ei mikään hyvä lähtö mutta pidin neljännen sijan. Kaksi edellä joutuivat keskeyttämään joten maalissa toinen. Pisteissä nousin 3. sijalle, 1 pisteen erolla neljäntenä olevaan.
Sunnuntai kisa 2.
Ohjelmassa oli päästä maaliin ja pitää pisteissä neljäntenä oleva takana. Lähtö onnistui hyvin ja kolmantena ajoin 4-5 kierrosta vauhdikkaasti jonka jälkeen rupesin varmistelee että tekniikka kestäisi. Puoli kierrosta ennen maalia toisena ollut joutui keskeyttämään. Maalissa toinen ja sarjan 3.sija saavutettu.
Pronssia tuli, tyytyväisenä on hyvä lähteä ensi kautta odottelemaan :)
Sijoitukset kilpailuissa:
Botniaring: 7. ja 5.
Kemora: keskeytys ja 5.
Ahvenisto: 2. ja keskeytys
Botniaring: 2. ja 2.
Loppupisteissä 3.sija 44 pistettä.
Video lauantain lähtö: http://www.youtube.com/watch?v=IevGFqy03tE
Video sunnuntain lähtö: http://www.youtube.com/watch?v=DPleQpJAn-w

Remonttia
Auto purettu viallisista osista kisan jäljiltä. Keulapala sovitettu paikoilleen ja takapään putkia vaihdettu uusiin ja maalattu. Peräpelti tehty uusi, kaikki etutukivarret myös tehty uudet ja ym. pienempää suoristelua.
Pitkiä iltoja..
Pitkiä iltoja..
Remonttia osa 2.
| Takaputket paikoillaan. |
| Putket maalattu. |
| Takapelti leikattu ja paikoillaan. |
| Uudet tukivarret tehtynä ja paikoillaan. |
Grand race osakilpailut 5. ja 6. Ahvenisto Hämeenlinna
Kauden päätapahtuma Historic Grand race Ahvenistolla on nyt ajettu ja kaikenlaista kerkesi viikonlopun aikana tapahtua.
Lauantai alkoi 15min. harjoutusajolla joka mentiin kuivissa oloissa.
Säätiedotus oli povannut sadetta puolesta päivästä eteenpäin joka piti tällä kertaa täydellisesti paikkansa. Sade kasteli radan mutta loppui juuri ennen aika-ajojen alkua. Aika-ajo ajettiin välikelillä. Viimeinen aika-ajo kierros meni aika lailla nappiin ja luokan nopein aika. Yllätys oli kun hain tulokset kilpailutoimistosta :)
Kilpailu ajettiin vesisateessa. Jutilan Stiletto ja Subarut ovat hyviä märällä joten kisaan heti heidän takaa. Lähtö onnistui hyvin ja pidin paikkani. Puolen välin kisan pääsuoralla tuli huolimattomasti painettua liikaa kaasua ja auto lähti poikittain. Korjausliike onneksi onnistui joten meno jatkui mutta menetin johtopaikan. Loppukisa menikin sitten varmistellessa että pysyy radalla sen verran oli liukasta. Maalissa toinen joten tyytyväinen ensimmäiseen palkintopalli sijaan.
Sunnuntai alkoi aurinkoisella kelillä. Sadepilvistä ei tietookaan. Odotettavissa siis hyvää kilvanajoa.
Aamupäivällä kävin ajamassa muutaman harjoituskierroksen että kaikki toimii.
Lauantaisen sadekelin kierrosaikojen johdosta Stiletto ja Subarut lähtöruuduissa jälleen keulilla. Lähtö onnistui hyvin (ehkä saatoin hieman varastaa, ehkä en?). Ulkolaita vapaana niin ei muuta kun urku auki.
Mutta sitten alkoi tapahtua Svenssonin Subaru törmää Stiletton perään, samainen Subaru kimpoo toiseen Subaruun jonka jälkeen Subaru osuu Stilettoon jonka jälkeen minä osun Subaruun ja minun perään tulee Locosti.
Hyvin alkanut viikonloppu loppui kasaan romua. Tämä on sitä kuuluisaa motorsporttia. Harmittaa vietävästi koska mahdollisuudet olivat hyvät palkintosijoille. Neljä viikkoa aikaa saada auto taas kuntoon. Varaosia ei ole valmiina joten "sorvi laulamaan".
Aika-ajo video: http://www.youtube.com/watch?v=xikGU7CTupA
Lauantain kisa: http://www.youtube.com/watch?v=duJpTp1D0iA
Sunnuntain kisa: http://www.youtube.com/watch?v=6ekvqR3nWBg

Grand Race odottelua...
Viikonloppuna ajetaan jälleen Grand Race Hämeenlinnan Ahvenistolla 17.-18.8.
Suunnitelmissa on saapua paikalle perjantai hyvissä ajoin aamusta pystyttämään varikkopilttuuta.
Perjantaina tarkoitus myös ajaa muutama testikierros ja kokeilla miten auto käyttäytyy leveämmällä takapään raideleveydellä. Asensin myös vaihde-ja vaihtovalon niin tulee sekin testattua.
Edessä raideleveys on sääntöjen mukaan maximissa mutta takapää oli 30mm kapeampi joten asensin vanteen ja jarrulevyn väliin 15mm levytyspalat (spacerit). Samalla joutui myös vaihtamaan pidemmät pyöränpultit. Mielenkiintoista nähdä miten ajettavuus muuttuu. Muuten auto pysyy edellisissä säädöissä.
Odotukset on korkealla koska rata on tuttu, saas nähdä miten käy.
Locost aikataulu:
Lauantain:
Klo 9.30 harjoitukset 15min
Klo 13.00 aika-ajo 15min
Klo 15.45 1.kilpailu
Sunnuntain:
Klo 10.30 harjoitukset 15min
Klo 14.00 2.kilpailu

Osakilpailut 3 ja 4. Kemora Veteli
Lauantaina ajettiin aika-ajot ja 1. kisalähtö. Aika-ajoissa olin oman luokan kolmas. Kisaan lähtöruudusta 5. Subaru sporttien takaa. Subaru sportit ajavat omaa luokkaansa ja Locostit omaansa. Sain huonon lähdön mutta pääsin kipuamaan omalle paikalle kolmanneksi. Kärki meni menojaan ja sain kaulaa takana tulijoihin. Kierroksella 8. kaksi kierrosta ennen maalia kone päätti hajota joten jouduin keskeyttämään.
Varakone vaihdettiin lauantai iltana ja sunnuntai aamuna kone käyntiin.
Sunnuntaina oli ohjelmassa lämmittelyajot ja 2. kisalähtö. Lähtö onnistui hieman paremmin. Konetta säästelin suorilla joten maalissa viides. Ihan mielenkiintoinen viikonloppu :).
Seuraavat kisat on 17.-18.8 Ahvenistolla jossa ei sitten säästellä ;-)
Aika-ajo video: http://www.youtube.com/watch?v=Ql4hIQgTIE0
Lauantain 1. kisalähtö: http://www.youtube.com/watch?v=ZKNGT3g6nCo
![]() |
| Kiertokangen kurkistusluukku. |
Harjoittelua
Tuli käväistyä jälleen Ahvenistolla ajamassa pari tuntinen harjoitus. Vauhti oli parempaa kuin viime kesänä. Onhan takana nyt yksi kisaviikonloppu. Auto oli lähes samoissa säädöissä kuin viime vuonnakin eli parannusta on tapahtunut lähinnä pääkopassa :)
Puskeminen taitaa olla enemmänkin kuskin vika, ei auton ;-)
Kamerassa kiinni erillinen mikki niin äänetkin on nyt paremmat.
Video: http://www.youtube.com/watch?v=QVcLdOmKVLY

torstai 19. syyskuuta 2013
Osakilpailut 1. ja 2. Botniaring Jurva
Ekat kisat on nyt ajettu :) Botniaringin rata oli mulle käytännössä uusi tuttavuus. Kerran aikaisemmin olen käynyt siviiliautolla ajamassa muutaman kierroksen ja siitäkin on yli kymmenen vuotta aikaa.
Ekassa kisassa lähdin lähtöruudusta 11. ja maalissa Locost luokan 7. sija.
Toiseen kisaan lähdin ruudusta 9. ja maalissa sijalla 5.
Auto toimi koko viikonlopun ja joka ajokerralla oppi uutta. Alku näyttää ainakin lupaavalta :)
Videot:
Lähtö 1. http://youtu.be/5KsBY294jC4
Lähtö 2. http://youtu.be/GXdiKdgMkKg

Teippaus ja rataleima Alastarolla
RATALEIMA

Yhteistyö Kahan kanssa toi autolle uuden ulkonäön. Ulkonäön suunnittelin itse, jonka teippaamo toteutti. Auto teipattiin Liqui Molyn väreihin edistämään merkin vahvaa nousua Suomessa.
Kilpailunumerot joudutaan tekemään uudestaan, koska numeroiden ympärillä ei ole riittävästi valkoista.
Joten sivunumerot siirtyivät ylemmäs konepellin kylkiin ja etunumero sai valkoisen pohjan. Ei tietty kaunista keulan ulkonäköä, mutta säännöt on sääntöjä.
| Penkin sain vihdoin verhoiltua. |
RATALEIMA
Rataleiman ajo-osuus Alastaron radalla on nyt suoritettu.
Rataleima tutkinto on suoritettava että voi osallistua kilpailuihin.
Päivä alkoi klo 9.00 ja päättyi klo 18.00. Ajaa sai ihan mukavasti (enemmänkin tietty olis voinut) mutta tänä vuonna rataleimalaisia oli ennätys paljon, joten aikataulu oli sen mukainen.
Video yhteislähdöstä joka ajettiin päivän päätteeksi.
Kolmen viikon päästä onkin sitten ensimmäiset kilpailut 11.-12.5 Botniaringillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)